fbpx

Aamulla herätyskello pirisee, heräät hätkähtäen ja nouset uuteen päivään. Velvollisuudet kutsuvat. Mahdollisesti päässäsi on jo valmiina päivän tehtävälista tai olet saattanut kirjata sen ylös älypuhelimeesi, joka antaa sinulle hälytyksiä tärkeistä muistettavista asioista. Ennen työpaikalle pääsyä on puhelimesi voinut piipata jo monta kertaa: ”muista päiväkodin lelupäivä!”, ”tapaaminen tänään klo 12!”, ”deadline tehtävälle xxxx huomenna!”, ”koiran rokotukset!”. Muistutukset päättyvät huutomerkkiin, korostaen jokaisen asian tärkeyttä ja kiireellisyyttä. Töissä todennäköisesti päiväsi alkaa sähköpostin purkamisella. Toki olet jo ne kaikki nähnyt ainakin otsikoilta eilen illalla, kun vain ”vähän vilkaiset” työpuhelintasi tai mahdollisesti työpuhelimesi toimii myös henkilökohtaisena puhelimenasi, jolloin sähköpostin merkkiääni kulkeutuu korviisi illallispöytään, lenkille ja olohuoneen sohvalle. Työpäivälle asettamasi tehtävälista käväisee mielessäsi vähän väliä, jotta varmasti muistaisit kaiken hoitaa. Päivä ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan. Puhelin soi vähän väliä, sähköpostin merkkiääni taskussasi saa huomiosi kohdentumaan siihen useita kertoja päivän aikana ja kollegat käyvät konsultoimassa omien tärkeiden tehtäviensä eteenpäin saattamiseksi. Lounaan jälkeen vireystilasi romahtaa äkillisesti ja koet voimakasta tarvetta vain levätä, mutta se tapaaminen! Sehän oli klo 12. Kyllä, siellä se puhelin taas pärisee muistutusta puolen tunnin päästä alkavasta palaverista. Päivän yksi tärkeimpiä tehtäviä osuu ikävästi juuri siihen kohtaan, kun koko kehosi vain huutaa pieniä päiväunia, mikä on täysin luonnollista ruokailun jälkeen. Mutta tunnollisena menet palaveriin vain harmistuaksesi siitä, että kovalla vaivalla työstämääsi esitystä ei kukaan oikein jaksa kuunnella. Osa näyttää melkein nukkuvan silmät auki ja osa on kiinni puhelimensa ruudussa.

Työpäivän jälkeen päristelet vauhdilla kotiin. Tehtävälistalla pikainen ruokailu, lasten kuljettaminen harrastuksiin, huomiseen työpäivään valmistautuminen ja ai niin, pitäisi se koirakin lenkittää. Hetkinen mitä unohtui? Itsensä kehittäminen tietysti. Sitähän jokainen hyvä ihminen tekee. Pitäisi urheilla ja lukea ainakin yksi kappale self-help opuksesta, jota koko työpaikan väki suosittelee. Maksimoit ajankäytön: teet lenkin koiran kanssa lasten harrastusten aikana kuunnellen samalla luureista äänikirjana tuota teosta. Riemuitset mielessäsi sitä millainen ”multitaskaaja” ja ajanhallinnan mestari sinusta on tullut. Illalla kun koti on hiljainen lueskelet viimeisimpiä uutisia ja artikkeleja alasi uusimmista tuulista. Ja niitähän riittää. Standardit muuttuvat, tutkimustietoa kerääntyy koko ajan ja sinun tehtäväsi asiantuntijana on tietysti pysyä kartalla siitä missä mennään. Hampaita pestessäsi käyt läpi päivää. Huh huh. Kaikki tuli hoidettua, mutta nyt päässä suhisee omituisesti. Pohdit olisiko verenpaineesi syytä tarkastuttaa. Jokin muukin vielä vaivaa mieltäsi. Nukkumaan mennessä huomaat mitä unohdit… parisuhde! No. Eihän se ole niin tärkeä asia tässä vaiheessa, ruuhkavuosien keskellä. Siinä se puoliso näyttää edelleen yhteisessä sängyssä nukkuvan. Kaikki hyvin siis.

Kuulostaako tutulta? Uskoisin, että moni asiantuntijatyötä tekevä ja muuten työelämässä toimiva henkilö on joskus ollut samankaltaisessa tilanteessa. Ehkä siitä on jo aikaa kun elit ns. ruuhkavuosia, mutta nykyään työpäivän jälkeiselle tehtävälistalle päätyvät omien vanhempien asioista huolehtiminen tai muut velvollisuudet. Tai ehkäpä sinun ruuhkavuotesi koostuvat perhe-elämän sijasta lukemattomista vastuutehtävistä ja harrastuksista, jotka täyttävät työpäivän jälkeisen aikasi. Mitä se sitten onkaan. Sillä työpäivä tuntuu lähes poikkeuksetta valuvan vapaa-ajan puolelle. Tehtävää on koko ajan ja vuorokauden tunnit eivät tunnu riittävän. Nyt kelloja siirrettiin taas taaksepäin ja ihmettelet hätääntyneenä jo iltapäivästä hiipuvaa valoa, ”apua! Tämä päivä on kohta ohi ja niin paljon on vielä tekemättä!”

Päässäsi iltaisin tuntuva suhina voi toki liittyä verenpaineeseen, joka jatkuvan kiireen myötä voi olla kohonnut. Se voi kuitenkin myös olla merkki aivoiltasi siitä, että nyt mennään jatkuvasti enemmän vaakakuppi stressin kuin palautumisen puolelle kallistuneena. Hermostomme on jakautunut sympaattiseen ja parasympaattiseen osaan. Sympaattinen puoli on se, mikä saa meidät aktivoitumaan ja virittymään uhkaavassa tilanteessa ns. taistele tai pakene (flight or fight (or freeze)) -tilaan. Tämä on välttämätöntä ihmisen selviytymisen kannalta. Aiemmin tällainen stressitila saattoi viritä todellisen henkeä uhkaavan asian, esim. petoeläimen, lähestyessä meitä. Stressihormonit poltettiin kehosta sitten joko juoksemalla karkuun, tai taistelemalla uhkaa vastaan. Nykypäivänä stressiä tuottavat ”uhkaavat” tekijät harvoin kuitenkaan ovat hengenvaarallisia. Ne voivat olla juurikin noita älypuhelimen piippauksia, jotka hätkähdyttävät meidät niin, että sydämen sykkeemme hetkellisesti nousee kehomme valmistautuessa rankkaan fyysiseen suoritukseen. Tuota suoritusta ei kuitenkaan koskaan tule, vaikka kehomme sitä vaatisi, sillä evoluutio ei vielä ole kehittynyt stressin tehokkaaksi purkamiseksi muilla tavoin. Ja näin stressihormoneja jää kiertämään elimistöömme, saaden meidät entistä herkemmin reagoimaan seuraavaan pirinään. Pitkään jatkuessa tällainen sympaattisen hermoston aktiivisuuden korostuminen voi jopa kroonistua ja alkaa vaikuttaa terveyteemme erilaisten sairauksien ja kipujen muodossa. Ihminen voi hyvin ollessaan tasapainossa. Ja siksi parasympaattista, palautumisen ja toisiin ihmisiin liittymisen, järjestelmää tarvitaan yhtä lailla kuin sen vastapuolta sympaattistakin hermostoa.

MIKÄ AVUKSI?

Miten sitten asiantuntijatyötä tekevä kiireinen ihminen voi mahdollistaa tämän tasapainon? Koska kyseessä ovat fyysiset kehon reaktiot, niihin vaikutetaan helpoiten juuri fyysisin keinoin. Monille yksinkertaisin ja nopein tapa vaikuttaa hermostonsa tilaan on hengityksen sääteleminen. Syvällä pallealihasta hyödyntävällä hengitystekniikalla, elimistö voidaan saattaa tuohon palautumisen ja rentoutumisen tilaan nopeastikin. Näitä hengitysharjoituksia voi tehdä milloin ja missä tahansa. Vaikkapa kesken esiintymistilanteen jännityksen hillitsemiseksi.

Omaan kehoon vaikuttamisen lisäksi on monia konkreettisia keinoja järjestää elämäänsä niin, että se sisältäisi mahdollisimman vähän keskeytyksiä: pirinöitä, pärinöitä ja pulinoita, jotka sekunnin murto-osassa saattavat viedä kehomme jälleen tuohon jännittyneeseen tilaan ja jatkuvina esiintyessään saavat iltaisin päämme suhisemaan. Esimerkkinä oman älypuhelimen haltuun ottaminen niin, että sinä hallitset sitä eikä se sinua. Poista siis push- ilmoitukset puhelimestasi ja määrittele itse sinulle hyvä hetki tarttua asioihin. Tehtävälistoilla on myös ikävä tapa toimia vain jatkuvina muistutuksina asioista, jotka PITÄISI tehdä ja jotka vaativat aikaasi ja energiaasi. Moneen kertaan listaan palatessasi palautat mieleen samanaikaisesti kaikki nämä asiat, jolloin aivosi joutuvat turhaan työstämään useita asioita yhtä aikaisesti ja useaan kertaan. Yksi vaihtoehto voisi olla elää kalenterin mukaan tehtävälistan sijasta. Sijoita kalenteriin tehtävät asiat ja toteuta ne silloin kun sen mukaan on niiden aika. Pyri tällöin rajaamaan tarkkaavaisuutesi juuri tämän asian työstämiseen, sillä niin tehokkaalta ja hienolta kuin titteli ”SuperMultitaskaajaPro” kuulostaakin, ei tutkimustieto valitettavasti tue tätä näkemystä. Työskentelysi on todennäköisesti aina tehottomampaa keskittyessäsi useaan asiaan yhtäaikaisesti, kuin silloin, kun otat huomiosi keskipisteeksi yhden asian kerrallaan.

Sinä, joka tunnistit itsesi tästä kirjoituksesta, voit nyt lohduttautua sillä ajatuksella, että et todellakaan ole ainoa tässä tilanteessa oleva. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tällaista tilaa pitäisi normalisoida ja ajatella, että näin tämä nykypäivän työelämä ja yhteiskunta toimii ja siinä on sinniteltävä mukana tai olet epäonnistunut. Kokemusten jakaminen omien läheisten, ystävien ja kollegoiden kanssa voi auttaa. Mikäli koet stressin vaikuttavan häiritsevästi omaan hyvinvointiisi, etkä löydä itsenäisesti keinoja ratkaista tilannetta, ole rohkeasti yhteydessä omaan työterveyshuoltoosi, joka on kumppanisi työn ja terveyden välisen vuorovaikutuksen tarkastelussa ja sinun hyvinvointisi kokonaisvaltaisessa tukemisessa.

Psykologi Minna Alestalo